Kun kerran me laivalla seilattiin ja laiva se keinutti niin...

Päivät kylmenevät, yöt pitenevät ja vääjäämättömästi lähestytään sitä ajanhetkeä jolloin Linda Linen syyskausi päättyy. On siis täydellisen sopiva hetki kertoa, millä Tallinnaan kannattaa matkustaa.

  Kymmenien ja taas kymmenien matkustuskertojen perusteella voin sanoa, että aamut ovat järkevin aika lähteä Helsingistä Tallinnaan. Näin saa edes näennäisesti vietettyä illan rauhassa ilman kelloon vilkuilua. Myös Tallinnan-kotiin saapuminen on huomattavasti vähemmän ankeaa aamulla kuin illalla; yksinäisyyden ja jääkaapin pilaantuneiden partikkeleiden kurjuus kasvaa eksponentiaalisesti kun ulkona on pimeää ja aamuun vielä monta tuntia. Aamuisin sen sijaan homehtuneen juuston ja pilaantuneen maidon saa korvattua heti uusilla ennen kouluun lähtöä, joskus jopa aurinko saattaa suoda ylelliset säteensä kotikadulle.

  Aamumatkustamisen varjopuolena on kuitenkin terminaali ja matka sinne. Näin myöhään syksyllä pikalaivat kulkevat kovin epäluotettavasti, joten ainoat lähdöt tapahtuvat Länsisatamasta. Viimeaikaisista imagonkohotusyrityksistä huolimatta paikka ei ole onnistunut kohottamaan statustaan ainakaan minun silmissäni. Etenkin, kun sieltä poistettiin pankkiautomaatti. Matka terminaaliin on hankala, vaikka suora reitti kotoa satamaan olisi vain 1,5km, yhtään suuremman tavaramäärän kanssa matkustaessa tekee mieli suosia julkista liikennettä. Se kuitenkin pidentää ja hankaloittaa reittiä, 25min. matkaan pitääkin varata 45min. Terminaalista laivaan vielä pidempi matka, puoli kilometriä ylämäkeen kylmässä putkessa muiden matkustajien yrittäessä kampata vetolaukuillaan. Ulkona kajastavat laivaan ajavien autojen etuvalot ja verkkokauppacomin 24/7-myymälän reklaamikyltit.

  Sitten itse laivoihin, aloitetaan pohjalta. Eckerö Line, toiselta rakkaalta nimeltään Kökkeröline. Kulkee kerran päivässä Tallinnaan ja kerran päivässä takaisin Helsinkiin, matka kestää 3,5h jos ei juututa jäihin. Silloin matkan kokonaiskesto saattaa yltää kahdeksaankin tuntiin. Koska Eckerö on laivavaihtoehdoista halvin, matkustavaisten joukko koostuu enimmäkseen viinaturisteista. Myös jotkut eläkeläiskerhot suosivat tätä vaihtoehto. Laivalta on eliminoitu kaikki inhimillisen oleskelun mahdollistavat tilat, ankkuribaarin sohvatkin epämukavoitettiin jotta niillä ei voisi nukkua. Karaokebaari on täynnä jo aamulla ja viinan ja oksennuksen haju on pinttynyt kokolattiamattoon. Jos kaikesta huolimatta onnistuu suggeroimaan itsensä uneen, nokoset katkeavat viimeistään, kun konjakkihappyhour kuulutetaan alkaneeksi.  Silloin edes S-ryhmän bonus ei paljon lämmitä. Jos siis mitenkään mahdollista, rakas lukija, vältä tätä vaihtoehtoa viimeiseen asti.

  Toisele sijalle yltää kunniakkaasti Viking Line. Pluspisteitä laivayhtiölle tulee Katajanokan terminaalin käytöstä ja riittävästä tilasta laivalla. Miinusta tulee pikkujoulukautta liian aikaisin juhlistavista tonttutanssijoista terminaalissa, hankalista aikatauluista ja liian alhaisesta lämpötilasta laivalla. Paras paikka matkan aikana on ylimmän kerroksen kokoustila.

 Kolmanneksi hirveysvertailussa tulee Tallink, lempinimeltään Tillink-Tallink. Tilaa oleskeluun on enemmän, ei siis ole pakko sijoittautua karaokebaariin. Matka-aikakin on vain ylelliset kaksi tai kaksi ja puoli tuntia. Edestakaisin vaeltelevat ihmiset, musiikki, kirkkaat valot, epäselkeä ClubOne -pistesysteemi ja kalliit hinnat tekevät olemisesta silti hankalaa. Tallinkiin päästäkseen on myös käveltävä pisimpään sataman ihmisputkessa. Vinkki: Tallink Superstarin Dolce Vita –baarissa on mukavimmat penkit.

 Kelvollisin vaihtoehto Tallinnan matkalle on Linda Line. Laiva lähtee Helsingin makasiiniterminaalista, johon pääsee kätevästi ratikalla. Sisätiloiltaan laivat muistuttavat lähinnä lentokonetta, joten humalaiset matkustajat eivät vello ympäriinsä. Tavoiteaikataulun mukaan matka kestää vain puolitoista tuntia. Lindan suurin vahvuus, pieni koko, on kuitenkin myös sen suurin heikkous; se on kovin altis Suomenlahden arvaamattomille tuuliolosuhteille. Laivavuoro on usein myöhässä tai kokonaan peruttu myrskyn takia. Jäiden tullessa liikennöinti loppuu kokonaan.

Kaiken laivassaoloaikani jälkeen olen alkanut inhota kaikenlaista matkustamista. Itsensä liikkeelle kampeaminen on kerta kerralta vaikeampaa, kun tietää, että on pakko mennä laivaan. Ja nyt ollaan vasta noin puolivälissä opintoja. Tämä iloton seilaaminen pistää miettimään, minkälainen kehäraakki mahdankaan olla puolentoista vuoden päästä.

Mutta hetkinen! On tietenkin vielä yksi, oikeustieteen opiskelijalle mitä sopivin vaihtoehto: Copterline aloitti taas reittilennot! Matka-aika vain 18 minuuttia suuntaansa, lähtöhinta 86€. Kyllä, tällä mennään taas monta Suomenlahden ylitystä; sinä päivänä kun valmistun, pistän elämän risaiseksi ja tulen Suomeen helikopterilla.

Miesten turvakoti nro 1

Pitkän ja rasittavan kesäloman jälkeen ihana kotini on noussut myös opiskelukavereitten silmissä arvoon arvaamattomaan. Jo viikkoa ennen lukuvuoden alkua ensimmäinen onneton vuokrasopimuksensa kesäksi irtisanonut otti yhteyttä ja pyysi auttamaan. Koska olen luonteeltani todella mukava, avulias ja kiltti (ja muutenkin kaikin puolin vailla inhimmillisiä vikoja), sanoin tietysti, että tottakai minulla on alakerrassa tilaa.

  Eipä aikaakaan, kun jo toinen turvapaikanhakija raapi ovellani, ja koska ensimmäinen asukas takasi hänen olevan kertakaikkisen bonus pater familias (lat. "hyvä perheenisä" eli kaikin puolin luotettava ja yhteiskuntakelponen kansalainen), en hellämielisyyttäni raatsinut kieltää majapaikkaa häneltäkään. Etenkin kun nämä hilpeät veikot ottivat minut mukaansa katsomaan Conan Barbaari 3D -elokuvaa (kunnon soturimättöä, ah, siinä silmä lepää minkä 3D-migreeniltä pystyy).

  Jonain yönä (lakkasin viikon puolivälissä pitämästä niistä lukua) täällä kävi myös kolme sohvasurffaajaa Leipzigista. He olivat valvotun yön ja muutaman sateen jälkeen kovin kiitollisia lämpimästä suihkusta, puhtaista lakanoista ja oluesta. Virvoittauduttuaan yön yli, he jatkoivat matkaansa ja toivottivat tervetulleeksi milloin ikinä vain satun käymään Saksassa päin.

 Eilen saapui todellinen bonus pater familias, eli isäni, jolle sain myös raivatuksi tilaa . Tässä vaiheessa pyydän lukijaa huomaamaan, että kaikki muut paitsi ensimmäiseksi mainittu turvapaikanhakija olivat jo poistuneet, joten vuodepaikka vastaanottokeskuksessani oli valmiina. Tällä kertaa yösijaa tarvittiin kuitenkin vain yhdeksi yöksi, sopivasti teatteri- ja ravintolaillan verran.

 Tänään olen pyykännyt lakanoita ja siistinyt paikkoja. Varauskirja ensi viikoksi alkaa jo uhkaavasti täyttyä, jouduin jo kieltäytymään viimeisimmästä majoituspyynnöstä. Onhan se mukavaa kohahduttaa samoilla kursseilla opiskelevia saapumalla joka aamu eri miehen kanssa luennolle.

Virolainen vatsalaukku ja muita tarinoita

Eestissä viettämäni vajaan lukuvuoden aikana olen omaksunut täkäläiset ruokatavat ihmeen hyvin. Joistakin ruoka-aineista on tullut suorastaan elinehto jota ilman on orpo olo. Aloin kasvissyöjäksi vuodenvaihteessa, mikä tuntui aluksi kovin rajoittavalta, mutta pienen tarkastelun jälkeen totesin, että täällä pärjää vähintäänkin yhtä hyvin kuin Suomessa.

 Ensinnäkin, soijapallid (eli soijapyörykät, joo tajusin vitsin, ehehe) ja tofu ovat puolet halvempia kuin lahden toisella puolen. Myös kaikenlaisia papuja ja suurimoita on tarjolla runsain mitoin, jos vain viitseliäisyys riitää. Vihanneksia ja juureksia on saatavana kiitettävä valikoima ympäri vuoden, kiitos itäeurooppalaisten kasvihuoneviljelmien.

  Toiseksi, kasvisruokavalioni on pelmeni-lakto-ovovegetaarinen, johtuen tuon siperialaisperäisen herkun laajasta levinneisyydestä päivittäistavarakauppojen pakastealtaissa.  Mikäli siis joku ei vielä tiedä, niin pelmeni on pakastettu taikinanyytti, jossa on sisällä lihaa, kalaa tai kasviksia. Enimmäkseen lihaa. Hintaluokassa on suuria vaihteluita sen mukaan, haluaako pelmeninsä syödä pöder- vöi metseatäidissega (eli poro- tai villisikatäytteellä, suomalaistäytteisiä pelmeneitä en ole nähnyt) vai kelpaako satunnainen jauhelihapuriste.

  Kolmas ruokaihmettelyni jatkuva kohde ovat paikalliset leivokset. Miten hyviä ja yllättävissä paikoissa tarjolla olevia ne ovatkaan! Esimerkiksi lähikauppani. Valikoima käsittää muutaman nahistuneen sitruunan ja banaanin,  purkkikeittoa ja aina vähintään 15 eri laatuista tuoretta leivosta esittelevän konditoriavitriinin. Kun hintakin tuntuu Ekbergiin verrattuna naurettavalta, täytyy vain kadehtien ihmetellä virolaisnaisten kykyä pysyä ohutjalkaisina ja pienivyötäröisinä.

  Lempiaiheeni on silti maitotuotteet. Uusi lempijälkiruokani on kohuke; pieni suklaalla päällystetty rahkakuutio. Luonnollisesti kohukeja on saatavana useissa mauissa aina vaniljasta mango-meloniin. Voin myös suositella, että jos ruokakaupassa asioidessa silmät osuvat suluguni-juustoon, kannattaa ostaa ainakin yksi paketti. Se on georgialainen grilli- ja salaattijuusto, joka sopii mielestäni paremmin ainakin em. asioihin kuin feta tai halloumi.

   Sokerina pohjalla (tai kermanokareena kirsikan kera jäätelön päälle, joka muuten sekin on täällä tosi hyvää,) esittelen ehdottoman suosikkini; hapukoor on virolainen vastine ruokakermalle, kermaviilille, smetanalle, ruuanlaittojugurtille, smetanalle ja varmasti ainakin tusinalle muulle maitotuotteelle. Hapukoor myydään muovipussissa, jota varten kuulemma kaikilla virolaisilla (sekä minulla) on oma muki jääkaapissa. Olen alkanut lisätä hapukooria kaikkialle. Seljankaan, borsiin, muihin keittoihin, kastikkeisiin, taikinoihin, tortillaan, dippivihanneksiin... Ja ennen kaikkea pelmeneiden päälle!

Head isu!

Comparative study

Tämä bloggaus on omistettu tämähetkisen tilanteen parhaudelle.

  Asuntolassa asuessani heräsin yleensä siihen, että erasmukset laulavat parvekkeella kello neljä aamulla. Vessaan ja suihkuun pääseminen kolmen naisen taloudessa otti aina oman aikansa. Pyykkitupaan piti jonottaa ja jos ei hakenut pyykkejä ajoissa, joku heitti ne lattialle. Illalla kavereiden kanssa kaupungille lähtö oli hirmuinen prosessi, samaten takaisintulo. Kauppaankin piti mennä trollibussilla.

  Löydettyäni asunnon tuossa vähän ennen joulua, kaikki on muuttunut huomattavasti paremmaksi.  Aamuisin herätessä kuulen korkeintaan talonmiehen jäänraaputusäänet. Vessaan ja suihkuun pääseminen kolmen huoneen taloudessa on vaivatonta ja pyykkikonekin on aina vapaana. Illalla voi lähteä kaupungille ilman, että tarvitsee huolehtia bussiaikatauluista; kotiin voi tarvittaessa vaikka kävellä. Ystäviä ja kylänmiehiä on helppo majoittaa, koska alakertaan mahtuu mukavasti vaikka neljä ihmistä (testattu tupareissani). Iso marketti on kävelymatkan päässä. Arki sujuu niin mukavasti, että sain kerättyä Rimin etutarravihon täyteen. Lisäksi puutalokortteleista koostuvalla asuinalueellani on oma asukasyhdistys, joka järjestää erilaisia tapahtumia aina katukirppiksestä pyöränkunnostustalkoisiin.

  Jopa vanhat mummut tuntuvat ylivertaisilta. Esimerkiksi, eräänä päivänä trollibussissa vanha rouva teki minulle tilaa ja sanoi että minulla on ihan yhtä suuri oikeus istua, vaikka olen nuori. Sitten mummeli alkoi kehua, että olenpas kaunis, ja kun kiitin, hän sanoi, että suomalaiseksi osaan kyllä viroa ihmeen hyvin. Juteltuamme hetken, hän lupasi lähteä auttamaan minua matkalipun ostossa. Ja tämä ihana rouva todellakin tuli kanssani Kristiine-keskukseen ja kiersi tomerasti kaikki mahdolliset lipunostopaikat, kunnes kävi ilmi, ettei lippuja ollut saatavilla, koska uudet eurohintaiset eivät vielä olleet saapuneet painosta. Sitten hän pahoitteli syvästi ja halasi hyvästiksi, toivottaen onnea opintoihin.

  Edellä mainittu tapaus tuli mieleeni, kun Helsingissä seisoin ratikkapysäkillä ja paikalle köpötteli pieni mummo kainalosauvojen kanssa. Mummo kysyi minulta komealla viskibassolla, mikä ratikka seuraavaksi tulee. Kun sanoin kahdeksikon olevan vuorossa, mummo alkoi sadatella "Voi jumalauta! Aina minä saan odottaa ja odottaa! Terveyskeskuksessakin odotuttivat koko päivän!" Yritin lohduttaa sanomalla, että kolmonen tulee kyllä ihan muutaman minuutin sisällä, mutta siitäkös mummo vain entisestään yltyi: "Voi perkele! Ja tietysti tulee korkea ratikka johon on vaikea päästä keppien kanssa! Ja minä kun olen tätä maata koko ikäni rakentanut ja kaikkeni antanut, parhaat vuodet ja terveys meni ja silti aina tulee vaan paskaa niskaan!" Kun kolmonen sitten tuli, mummo tökkäsi keppinsä oikopäätä minulle ja alkoi kömpiä sisään. Tarjosin käsivartta tueksi; "No älä nyt töni siinä saatana!"