sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Iik! Sängyssäni on vieras mies!

Hahhaa, menitte lankaan! Luulitte varmasti otsikon perusteella, että tämä bloggaus käsittelee sukupuolielämäni jänniä käänteitä. Väärin meni. Sen sijaan, aion kertoa teille Couch Surfing -harrastuksestani (se on takuulla mielenkiintoisempaa luettavaa).

  Noin vuosi sitten kyllästyin jatkuvaan yksinasumiseen. Olin jotain kautta kuullut verkostosta, johon kuuluu avoimia ja ilomielisiä nuoria ihmisiä kaikkialta maailmasta. Yhdistävänä tekijänä näillä friikeillä on omituinen halu majoittaa tuntemattomia matkailijoita kodeissaan. Vastavuoroisesti nämä houkat asuvat ilmaiseksi missä tahansa, kun itse matkustavat. Hetkellisen eksistenssin ja epäröinnin jälkeen avasin profiilin tämän verkoston nettisivulle.

  Aluksi olin skeptinen; eihän nyt kukaan halua tavata suomalaista Tallinnassa. Ja kun en edes asu vanhassa kaupungissa. Ja ketään outoa en varmasti majoita. Pikkuhiljaa majoituskyselyitä alkoi tasaiseen tahtiin saapua eri puolilta maailmaa. Milloin joukko iloisia erasmusvaihtareita Liettuasta oli viikonloppuretkellä Tallinnassa, milloin tsekkiläinen oikeusavustaja tarvitsi yhden yön majoitusta  odotellessaan jatkolentoa konferenssimatkalta kotiin.

  Vähä vähältä luottamukseni ihmiskuntaa kohtaan on kasvanut; majoittajana olen saanut pelkkää positiivista palautetta. Vierailijat ovat sitä, mitä profiilissaan lupaavat. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja oppinut paljon esim. kanadalaisesta tai pakistanilaisesta kasvisruokakulttuurista. Minulla on pysyvä kutsu Wieniin, Sascatooniin, Bremeniin tai Shanghaihin. Viesti epäilyttävistä hyypiöistä leviää yhteisön sisällä nopeasti ja Tallinnan aktiiviselta Couch Surfing -ryhmältä saa aina apua kysymyksiin tai seuraa leffaan tai luomumessuille.

  Olen alkanut uskoa ajatukseen yhteisöstä, jonka tapaamiseen voi mennä missä tahansa päin maailmaa ja aina on tervetullut. Esimerkiksi näin: tulin käymään Helsingissä ja huomasin, että illalla on paikallisen CS-verkoston tapaaminen. Menin sinne, vaikka en tuntenut ketään ja vietin mahtavan illan uusien kavereiden kanssa. Sitten tapahtuman järjestäjä tuli luokseni ja kysyi, olisiko minulla mahdollisuus majoittaa kaksi saksalaista motoristia, jotka olivat ajamassa itämeren ympäri. Kuulemma kaikki muut olivat jo vastanneet kieltävästi ja ilman majapaikkaa motoristit joutuisivat yöpymään yhden hengen teltassa sateisessa puistossa.

 Sisäinen humanistini pakotti minut sanomaan joo. Niinpä Aki ja Stephan murauttivat moottoripyörillään ikkunan alle ja levittelivät märät tavaransa ympäri äitini asuntoa. Kun en muuta keksinyt, levitin huoneeni lattialle varapatjan ja jätin heidät tappelemaan, kumpi nukkuu sängyssäni. Itse menin pikkusiskon huoneeseen yöksi.

  Aamulla äiti saattoi hieman järkyttyä huoneestani kuuluvan kuorsauksen voimakkuudesta. Kerrankin hänellä ei ollut valittamista tylsästä sosiaalisesta elämästäni. Kahden päivän oleskelunsa aikana motoristit kuitenkin vakuuttivat myös äitini kunnollisuudellaan, siisteydellään, ja koodaus- ja kokkaustaidoillaan. Lopulta, kun lähdön hetki koitti, äiti kurkotteli vilkuttamassa puoliksi ikkunan ulkopuolella ja alkoi sen jälkeen suunnitella oman CS-profiilin avaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti