Comparative study

Tämä bloggaus on omistettu tämähetkisen tilanteen parhaudelle.

  Asuntolassa asuessani heräsin yleensä siihen, että erasmukset laulavat parvekkeella kello neljä aamulla. Vessaan ja suihkuun pääseminen kolmen naisen taloudessa otti aina oman aikansa. Pyykkitupaan piti jonottaa ja jos ei hakenut pyykkejä ajoissa, joku heitti ne lattialle. Illalla kavereiden kanssa kaupungille lähtö oli hirmuinen prosessi, samaten takaisintulo. Kauppaankin piti mennä trollibussilla.

  Löydettyäni asunnon tuossa vähän ennen joulua, kaikki on muuttunut huomattavasti paremmaksi.  Aamuisin herätessä kuulen korkeintaan talonmiehen jäänraaputusäänet. Vessaan ja suihkuun pääseminen kolmen huoneen taloudessa on vaivatonta ja pyykkikonekin on aina vapaana. Illalla voi lähteä kaupungille ilman, että tarvitsee huolehtia bussiaikatauluista; kotiin voi tarvittaessa vaikka kävellä. Ystäviä ja kylänmiehiä on helppo majoittaa, koska alakertaan mahtuu mukavasti vaikka neljä ihmistä (testattu tupareissani). Iso marketti on kävelymatkan päässä. Arki sujuu niin mukavasti, että sain kerättyä Rimin etutarravihon täyteen. Lisäksi puutalokortteleista koostuvalla asuinalueellani on oma asukasyhdistys, joka järjestää erilaisia tapahtumia aina katukirppiksestä pyöränkunnostustalkoisiin.

  Jopa vanhat mummut tuntuvat ylivertaisilta. Esimerkiksi, eräänä päivänä trollibussissa vanha rouva teki minulle tilaa ja sanoi että minulla on ihan yhtä suuri oikeus istua, vaikka olen nuori. Sitten mummeli alkoi kehua, että olenpas kaunis, ja kun kiitin, hän sanoi, että suomalaiseksi osaan kyllä viroa ihmeen hyvin. Juteltuamme hetken, hän lupasi lähteä auttamaan minua matkalipun ostossa. Ja tämä ihana rouva todellakin tuli kanssani Kristiine-keskukseen ja kiersi tomerasti kaikki mahdolliset lipunostopaikat, kunnes kävi ilmi, ettei lippuja ollut saatavilla, koska uudet eurohintaiset eivät vielä olleet saapuneet painosta. Sitten hän pahoitteli syvästi ja halasi hyvästiksi, toivottaen onnea opintoihin.

  Edellä mainittu tapaus tuli mieleeni, kun Helsingissä seisoin ratikkapysäkillä ja paikalle köpötteli pieni mummo kainalosauvojen kanssa. Mummo kysyi minulta komealla viskibassolla, mikä ratikka seuraavaksi tulee. Kun sanoin kahdeksikon olevan vuorossa, mummo alkoi sadatella "Voi jumalauta! Aina minä saan odottaa ja odottaa! Terveyskeskuksessakin odotuttivat koko päivän!" Yritin lohduttaa sanomalla, että kolmonen tulee kyllä ihan muutaman minuutin sisällä, mutta siitäkös mummo vain entisestään yltyi: "Voi perkele! Ja tietysti tulee korkea ratikka johon on vaikea päästä keppien kanssa! Ja minä kun olen tätä maata koko ikäni rakentanut ja kaikkeni antanut, parhaat vuodet ja terveys meni ja silti aina tulee vaan paskaa niskaan!" Kun kolmonen sitten tuli, mummo tökkäsi keppinsä oikopäätä minulle ja alkoi kömpiä sisään. Tarjosin käsivartta tueksi; "No älä nyt töni siinä saatana!"