Tässä Helsingin ja Tallinnan välillä reissatessa mieleen nousee välillä pieni ahdistus: entisessä kodissa pikkusisko on vallannut entisen huoneeni ja siemailee siellä nyt teetä iloisesti hohotellen. Vieraillessani Helsingissä nukun pikkusiskon entisessä huoneessa, pölyisellä parvella 10cm paksulla superlonpatjalla. Toisaalta Tallinnan asuntolakämppä ei millään muutu kodiksi (olen yrittänyt tavaroiden uudelleenjärjestelyä, siivoamista, huonekasvia, mattoa, leipomista...) vaan muistuttaa mielestäni ennemminkin ihmiskarsinaa, johon tulevat uraohjukset säilötään odottamaan valmistumsta.
Ahdistus syntyy kun mikään paikka ei tunnu kodilta eikä missään voi pysähtyä. Ehkä voisin ilmoittaa viranomaisille, että uusi asuinpaikkani on Linda Line?
Sekä Helsingissä että Tallinnassa on paljon hyviä puolia, joissa on ainesta vaikka mihin. Ollessani toisessa, kaipaan toiseen, tai ainakin on tunne, että pitäisi olla juuri siinä toisessa paikassa. Ensinnäkin Helsingissä on kaikki rakkaat; perhe ja ystävät. Siellä voi viedä roskat laittamatta ripsiväriä ja käydä baarissa ilman paljettipaitaa ja korkokenkiä. (Viimeksi käydessäni kalliolaisessa baarissa, istuin villapaitaisten ernuhippien kanssa pinossa lattialla!) Helsingissä ei tarvitse käydä bussilla kaupassa. Helsingissä on aina joku, jolle voi soittaa kun tuntuu yksinäiseltä tai epätoivoiselta.
Tallinnassa taas on koulu, eli saan opiskella sitä mitä haluan, ja se on tosi hienoa. Tallinnassa on lyhyt matka kaikkialle (okei, ei ruokakauppaan, jonne pitää mennä bussilla). Asuntoasiakin kohenee pikkuhiljaa, kunhan saan luotua universumiin sellaisen madonreiän, että kaikki asianosaiset Frankit ovat samaan aikaan samassa paikassa. Tuntuu tosi hienolta sanoa kaikille, että opiskelen Tallinnassa ja uuden kaupungin hahmottaminen sisältäpäin tekee olon todella professionaaliseksi (tiedän, mistä saa parasta sushia, ID-kortin tai halpoja drinkkejä ilman suomalaisörinää, tiedän myös Tallinnan kaikkien homobaarien sijainnin). Myös kielen oppiminen on hauskaa ja jännää (keskustelin eilen puhelimitse suutarin kanssa kenkieni korjaustoimenpiteistä!) Tänne tulo oli opiskelijaelämäni kannalta ehdottomasti myös taloudellisin ratkaisu. On tosi hienoa, että kolmen päivän ruokaostokset tehtyäni kauppakuitin loppusumma on osapuilleen kuuden euron luokkaa ja leffalippu maksa enintään 4,80€.
Tämä kaikki on saanut minut pohtimaan, voisiko nämä kaksi asiaa yhdistää. Tilanne näyttäytyi toivottomana, kunnes viimeisimmän Suomi-viikonloppuni jälkeen kurkistin postilaatikkoon. Siellä oli paksu kirjekuori Suomi-seurasta! "Hyvä tuore ulkosuomalainen. Olemme poliittisesti riippumaton maailmalla olevien, sinne lähtevien ja sieltä palaavien suomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö. -- Koti-ikävää helpottaa muiden suomalaisten tapaaminen ja tilaisuudet saada kuunnella ja puhua suomea. (parempaa, kuin olisin voinut kuvitella!) -- Tuotevälityksemme kautta voit tilata itsellesi ja tuttavillesi lehtiä, kirjoja, videoita, Suomen lippuja sekä monia muita suomalaisia tuotteita. (sieltä saa mm. salmiakkipurkkaa, ruispaloja ja Uuno Turhapuro -DVD:itä! Nyt tiedän, mistä tilaan joululahjanne...)"
Nyt, arvon lukija, jätän sinut pohtimaan, missä vaiheessa teksti muuttuu kieli poskessa kirjoitetuksi. Itse lähden syömään fetapiirakkaa, joka tuoksuu kodilta.
perjantai 15. lokakuuta 2010
tiistai 21. syyskuuta 2010
Kaksinaisuuksia
Käydessäni Suomessa, saatan teistä vaikuttaa edelleen samalta vanhalta Tuulilta joka huimat neljä viikkoa sitten jätti kotinsa ja perheensä ja lähti kohti uusia, merentakaisia seikkailuita. Todellisuudessa elän salaista kaksoiselämää; Lindalinen vessassa Tuulista tulee Mereke!
Kaksoiselämäni on lähes täydellistä. Minulla on on kaikki mitä Batmanillakin on, vai mitäs tähän sanotte: kaksi kotia ja osoitetta, kahdet kotiavaimet, kaksi pankkitiliä eri pankeissa, kaksi henkilöllisyystodistusta, kaksi puhelinta, kaksi ystäväpiiriä, kaksi kieltä, kahdet ruokailutottumukset, kaksi pukeutumistyyliä, kaksi kantapaikkaa, kaksi matkakorttia.
Pukeutumistyyli onkin jännä juttu. Alunperin lupasin itselleni, että huolimatta paikallisista kauneusnormeista, pysyn itsenäni. Kuitenkin, oltuani jonkin aikaa tässä ultrafeminiinisessä atmosfäärissä, huomasin, että vanhat (en ole juurikaan ostanut uusia viimeisen neljän vuoden aikana) vaatteeni ovat yllättävän nuhjuisia. Niistä myös huokuu eräänlainen hippityylinen epäjuristiuskottavuus. Hävettää sanoa, mutta olenkin antanut Mereke-olemukselle periksi ja ostanut naisellisuusasioita.
Todistuskappale nro. 1: korkonilkkurit, mustat, nahkaiset. Onnistuin kuitenkin löytämään mahdollisimman yksinkertaiset, glitterittömät ja soljettomat...
Todistuskappale nro. 2: farkkulegginsit. Tätä ei voi puolustella mitenkään.
Todistuskappale nro. 3: bolero (sellainen kummallinen vaate, jossa on vain hihat, nimen oppiminen oli työn takana, mutta Ravel auttoi)
Mereke-Tuulina pukeudun kaikkiin näihin ja lähden taksilla bilettämään. Matkalla karistan kuubalaisen sikarin tuhkaa ikkunasta ja heittelen kahden kroonin seteleitä.
Onneksi kerran viikossa on pakko käydä Suomessa.
Kaksoiselämäni on lähes täydellistä. Minulla on on kaikki mitä Batmanillakin on, vai mitäs tähän sanotte: kaksi kotia ja osoitetta, kahdet kotiavaimet, kaksi pankkitiliä eri pankeissa, kaksi henkilöllisyystodistusta, kaksi puhelinta, kaksi ystäväpiiriä, kaksi kieltä, kahdet ruokailutottumukset, kaksi pukeutumistyyliä, kaksi kantapaikkaa, kaksi matkakorttia.
Pukeutumistyyli onkin jännä juttu. Alunperin lupasin itselleni, että huolimatta paikallisista kauneusnormeista, pysyn itsenäni. Kuitenkin, oltuani jonkin aikaa tässä ultrafeminiinisessä atmosfäärissä, huomasin, että vanhat (en ole juurikaan ostanut uusia viimeisen neljän vuoden aikana) vaatteeni ovat yllättävän nuhjuisia. Niistä myös huokuu eräänlainen hippityylinen epäjuristiuskottavuus. Hävettää sanoa, mutta olenkin antanut Mereke-olemukselle periksi ja ostanut naisellisuusasioita.
Todistuskappale nro. 1: korkonilkkurit, mustat, nahkaiset. Onnistuin kuitenkin löytämään mahdollisimman yksinkertaiset, glitterittömät ja soljettomat...
Todistuskappale nro. 2: farkkulegginsit. Tätä ei voi puolustella mitenkään.
Todistuskappale nro. 3: bolero (sellainen kummallinen vaate, jossa on vain hihat, nimen oppiminen oli työn takana, mutta Ravel auttoi)
Mereke-Tuulina pukeudun kaikkiin näihin ja lähden taksilla bilettämään. Matkalla karistan kuubalaisen sikarin tuhkaa ikkunasta ja heittelen kahden kroonin seteleitä.
Onneksi kerran viikossa on pakko käydä Suomessa.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Epäkäyttäjälähtöisten käyttöjärjestelmien kuningas
Tässä oppilaitoksessa on enemmän kurssijärjestelmiä, sähköisiä tiedonjakoalustoja, koodilyhenteitä, käyttäjätunnuksia ja salasanoja kuin missään muualla maailmassa.
Esimerkiksi kurssimateriaalien jakaminen verkossa (muistathan, meillä ei ole kirjoja, joten verkkomatskua pdf-tiedostoina on paljon). Jokaisella opettajalla on oma "moodle" -tiedonjakoalusta jokaiselle kurssille. Eri moodlet sijaitsevat erillisissä osoitteissa. Jokaiseen tarvitaan erillinen käyttäjätunnus ja salasana. Jotkut opettajat eivät käytä moodlea, vaan jotakin itse kehittämäänsä kussimateriaalitietokantaa, jonka osoite ilmoitetaan ensimmäisen tunnin alussa. Sen jälkeen se on salaista tietoa. Mihinkään edellämainituista järjestelmistä ei pääse koulun sivujen kautta.
Hyvä uutinen on, että sain vihdoinkin opiskelijakoodin! Nyt olen yhteisön täysivaltainen jäsen! Kävin taas kysymässä asiasta jossain niistä toimistoista, jotka asiasta tietävät. Sanottiin, että pitää odottaa "vähän". Kysyin, kuinka kauan. "No, jonkin aikaa." Totesin, ettei minulla ole kiire ja istuin alas. Johan tuli tätiin vauhtia: sain koodin viidessä minuutissa! Koodini on muuten a107471, jos unohdat nimeni, voit kutsua minua tällä koodilla. Lupaan kiitää kuinTuuli.
Uuden hienon opiskelijakoodini avulla sain myös kirjauduttua koulun kurssivalintajärjestelmä ÖIS:iin (Öppeinfosysteem) ja tehtyä opintosuunnitelmani syyslukukaudelle. ÖIS on uusi luku kirjaani käyttäjälähtöisen verkkosuunnittelun kukkasista. Kurssien nimet mainitaan yhdellä sivulla, niiden koodit (joiden avulla ne lisätään opintosuunnitelmaan) toisella sivulla, opettajat kolmannella, opintopisteiden määrä neljännellä ja oman alan oppimäärään kuuluvat kurssit viidennellä sivulla. Jotta voi katsoa yhtä kurssia kokonaisuudessaan, täytyy olla vähintään kolme välilehteä auki samanaikaisesti. Kurssit lisätään erillisellä sivulla, joka aukeaa pop-up-ikkunaan.
Valmis opintosuunnitelma käydään näyttämässä dekaanille, joka hyväksyy sen. Kun menin dekaanin luo näyttämään suunnitelmaani, hän meinasi pudota tuolilta hämmästyksestä:
-Miten on mahdollista että osasit IHAN YKSIN käyttää ÖIS:iä ja lisätä kurssit suunnitelmaan?! Näit varmaan esittelyvideon?
-En, päättelin vaan. (esittelyvideo on niin vaikeasti löydettävissä, etten edes tiennyt sen olemassaolosta)
-Olet varmaan nero tai jotain!*
*Huom! Voi olla, ettei dekaani käyttänyt kirjaimellisesti näitä sanoja, mutta kehui joka tapauksessa tosi päteväksi. Pidätän itselläni oikeuden muuttaa omassa blogissani muiden suusta tullutta tekstiä.
P.S. Keskiviikkona 15.9. oli Comparative Constitutional Law:n välikoe Moodlessa. Koekysymykset avoinna klo 10:00-11:00, jolloin kaikkien kurssiin osallistuvien oletetaan olevan netin ääressä vastaamassa. Vastaamatta jättäminen vaikuttaa urssiarvosanaa alentavasti. Arvatkaa, kestikö Moodle kaatumatta? (vihje: 1. kirjain E, viimeinen kirjain I)
Esimerkiksi kurssimateriaalien jakaminen verkossa (muistathan, meillä ei ole kirjoja, joten verkkomatskua pdf-tiedostoina on paljon). Jokaisella opettajalla on oma "moodle" -tiedonjakoalusta jokaiselle kurssille. Eri moodlet sijaitsevat erillisissä osoitteissa. Jokaiseen tarvitaan erillinen käyttäjätunnus ja salasana. Jotkut opettajat eivät käytä moodlea, vaan jotakin itse kehittämäänsä kussimateriaalitietokantaa, jonka osoite ilmoitetaan ensimmäisen tunnin alussa. Sen jälkeen se on salaista tietoa. Mihinkään edellämainituista järjestelmistä ei pääse koulun sivujen kautta.
Hyvä uutinen on, että sain vihdoinkin opiskelijakoodin! Nyt olen yhteisön täysivaltainen jäsen! Kävin taas kysymässä asiasta jossain niistä toimistoista, jotka asiasta tietävät. Sanottiin, että pitää odottaa "vähän". Kysyin, kuinka kauan. "No, jonkin aikaa." Totesin, ettei minulla ole kiire ja istuin alas. Johan tuli tätiin vauhtia: sain koodin viidessä minuutissa! Koodini on muuten a107471, jos unohdat nimeni, voit kutsua minua tällä koodilla. Lupaan kiitää kuinTuuli.
Uuden hienon opiskelijakoodini avulla sain myös kirjauduttua koulun kurssivalintajärjestelmä ÖIS:iin (Öppeinfosysteem) ja tehtyä opintosuunnitelmani syyslukukaudelle. ÖIS on uusi luku kirjaani käyttäjälähtöisen verkkosuunnittelun kukkasista. Kurssien nimet mainitaan yhdellä sivulla, niiden koodit (joiden avulla ne lisätään opintosuunnitelmaan) toisella sivulla, opettajat kolmannella, opintopisteiden määrä neljännellä ja oman alan oppimäärään kuuluvat kurssit viidennellä sivulla. Jotta voi katsoa yhtä kurssia kokonaisuudessaan, täytyy olla vähintään kolme välilehteä auki samanaikaisesti. Kurssit lisätään erillisellä sivulla, joka aukeaa pop-up-ikkunaan.
Valmis opintosuunnitelma käydään näyttämässä dekaanille, joka hyväksyy sen. Kun menin dekaanin luo näyttämään suunnitelmaani, hän meinasi pudota tuolilta hämmästyksestä:
-Miten on mahdollista että osasit IHAN YKSIN käyttää ÖIS:iä ja lisätä kurssit suunnitelmaan?! Näit varmaan esittelyvideon?
-En, päättelin vaan. (esittelyvideo on niin vaikeasti löydettävissä, etten edes tiennyt sen olemassaolosta)
-Olet varmaan nero tai jotain!*
*Huom! Voi olla, ettei dekaani käyttänyt kirjaimellisesti näitä sanoja, mutta kehui joka tapauksessa tosi päteväksi. Pidätän itselläni oikeuden muuttaa omassa blogissani muiden suusta tullutta tekstiä.
P.S. Keskiviikkona 15.9. oli Comparative Constitutional Law:n välikoe Moodlessa. Koekysymykset avoinna klo 10:00-11:00, jolloin kaikkien kurssiin osallistuvien oletetaan olevan netin ääressä vastaamassa. Vastaamatta jättäminen vaikuttaa urssiarvosanaa alentavasti. Arvatkaa, kestikö Moodle kaatumatta? (vihje: 1. kirjain E, viimeinen kirjain I)
perjantai 3. syyskuuta 2010
"Welcome to this course of akademik enklish"
Maanantain ensimmäinen tunti klo 10:00; Informatics paikassa nimeltä IT-building (ihan totta, en tiedä miten se liittyy oikeustieteeseen, siellä opetellaan excel-taulukointia). IT-building EI muuten ole muiden opiskelurakennusten vieressä, vaan se on pieni punainen tiilitalo metsän keskellä, kaukana kampusalueen toisessa päässä.
Ensiksi piti jonottaa pienen mummelin luo jotta saa IT-Buildingin koneille sopivan sisäänkirjautumiskoodin. Juuri kun pääsin mummelin luo, opetus alkoi mutta koska jonottaessani luokka oli täyttynyt, en päässyt aamun A-ryhmän tunnille, vaan käskettiin tulla iltapäivällä B-ryhmän tunnille. Siitä sitten uudestaan mummelin luo jonottamaan tunnuksia, tietenkin takaisin jonon päähän. Uuden jonotuksen jälkeen mummeli toteaa, ettei voi antaa tunnuksia koska minulla ei ole opiskelijakoodia. Minua pyydetään kääntymään oman tiedekuntani kanslian puoleen.
Tiedekunnan kansliassa asia ei tietenkään hoidu, vaan käsketään käymään International Study Centerissä. Study Center on tietenkin taas kampusalueen kolmannessa nurkassa, eikä sinne vie keltaisilla kivillä päällystettyä tietä eikä kukaan tiedä missä se on. Reitin arvailuun menee n. 20 minuuttia mutta lopulta löydän perille. Study Centerissä neljä eri virkailijaa yrittää selvittää ongelmaani ja lopulta käy ilmi, ettei tietojani ole vielä kirjattu koulun tietokantaan joten en voi saada opiskelijakoodia (joka siis tarvitaan monessa paikassa ja jota ilman en saa läsnäolotodistusta KELA:a varten). Lohdukseni saan kuitenkin kuulla, että jo viikon kuluttua asia on mitä todennäköisimin hoidettu! Siispä ei muuta kuin reippain mielin Comparative Constitutional Law -luennolle keskustelemaan metsästäjä-keräilijä-yhteisön ja maanviljely-yhteisön eroista.
Tiistaina vuorossa English for Academic Purposes. Ehdin jo toivoa, että opettajana olisi native speaker, mutta eipä ei; vironvenäläinen rouva aloitti tunnin kertomalla että "this akademik enklish is propably too higkh levelled for you, so you have to fill this planket (sori, it is only in estonian) and tell us the percentage you get from your final examination from higkh skool. Then we will see, who is high levelled enough to reach this akademik enklish". Pian nähdään mihin ryhmään päädyn. Kati Venemies, I miss you!
Keskiviikkona ei ollut luentoja (paitsi parillisilla viikoilla Enviromental Policy ja yhdeksännestä opintoviikosta alkaen neljän opintopisteen Ergonomics-luento, jossa kuulemma opitaan istumaan oikein) eikä haluamaani Estonian Language and Culture 1 -kurssia järjestetä koska sen opettaja ei enään työskentele TTÜ:ssa. Päätin siis käydä tekemässä muuttoilmoituksen Mustamäen maahanmuuttovirastossa joka sijaitsee Mustamäe Linnavalistuksessa, osoitteessa A. H. Tammsaare 135. Kaikista maailman paikoista SIELLÄ työskentelee ystävällinen virkailija, joka palvelee myös suomeksi ja auttaa lomakkeiden täyttämisessä! 6.9. eteenpäin olen nyt sitten oikeutettu hakemaan virolaista ID-korttia, jonka käyttömahdollisuudet ovat äärettömät ja sen yli. Voin mm. ladata sille julkisen liikenteen kuukausikortin ja tilata leffalippuja ja käydä kirjastossa (sekä julkisessa että yliopiston omassa) sekä todistaa henkilöllisyyteni jos poliisi sattuisi sitä kyselemään.
Vaikeuksista huolimatta tuntuu että alan oppia paikallisen systeemin. On ollut myös hyviä hetkiä, esimerkiksi Foundations of Law:n opettaja oli niin hyvä tyyppi että otin saman tien toisenkin kurssin, Comparative Contract Law:n (kevään velvoiteoikeuden pääsykoekirjasta on sittenkin hyötyä)! Sain myös TTÜ Campus Wifi:n toimimaan, vaikka yksi virkailija ehti jo väittää että vika on omassa koneessani (voi luoja mikä urpo, mitä vikaa macissa nyt voisi olla!). Löysin kuitenkin TTÜ:n maagisen Tarvehuoneen paikasta, joka näytti aluksi siivouskomerolta. Oven takaa löytyi kuitenkin iso, valoisa huone täynnä tietokoneita ja niiden osia. Siellä istui setä, joka hoiti asian kirjaimellisesti napin painalluksella. En tiedä, löytäisinkö huonetta enään uudestaan.
Ja mikä parasta, löysin myös toisen Frankin! Olisin muuten varmaan jo luovuttanut, mutta nyt vain toteamme että vaikka on vähän toista kuin kotona, niin meillä päin ollut tapana lyödä lekkeriksi.
Ensiksi piti jonottaa pienen mummelin luo jotta saa IT-Buildingin koneille sopivan sisäänkirjautumiskoodin. Juuri kun pääsin mummelin luo, opetus alkoi mutta koska jonottaessani luokka oli täyttynyt, en päässyt aamun A-ryhmän tunnille, vaan käskettiin tulla iltapäivällä B-ryhmän tunnille. Siitä sitten uudestaan mummelin luo jonottamaan tunnuksia, tietenkin takaisin jonon päähän. Uuden jonotuksen jälkeen mummeli toteaa, ettei voi antaa tunnuksia koska minulla ei ole opiskelijakoodia. Minua pyydetään kääntymään oman tiedekuntani kanslian puoleen.
Tiedekunnan kansliassa asia ei tietenkään hoidu, vaan käsketään käymään International Study Centerissä. Study Center on tietenkin taas kampusalueen kolmannessa nurkassa, eikä sinne vie keltaisilla kivillä päällystettyä tietä eikä kukaan tiedä missä se on. Reitin arvailuun menee n. 20 minuuttia mutta lopulta löydän perille. Study Centerissä neljä eri virkailijaa yrittää selvittää ongelmaani ja lopulta käy ilmi, ettei tietojani ole vielä kirjattu koulun tietokantaan joten en voi saada opiskelijakoodia (joka siis tarvitaan monessa paikassa ja jota ilman en saa läsnäolotodistusta KELA:a varten). Lohdukseni saan kuitenkin kuulla, että jo viikon kuluttua asia on mitä todennäköisimin hoidettu! Siispä ei muuta kuin reippain mielin Comparative Constitutional Law -luennolle keskustelemaan metsästäjä-keräilijä-yhteisön ja maanviljely-yhteisön eroista.
Tiistaina vuorossa English for Academic Purposes. Ehdin jo toivoa, että opettajana olisi native speaker, mutta eipä ei; vironvenäläinen rouva aloitti tunnin kertomalla että "this akademik enklish is propably too higkh levelled for you, so you have to fill this planket (sori, it is only in estonian) and tell us the percentage you get from your final examination from higkh skool. Then we will see, who is high levelled enough to reach this akademik enklish". Pian nähdään mihin ryhmään päädyn. Kati Venemies, I miss you!
Keskiviikkona ei ollut luentoja (paitsi parillisilla viikoilla Enviromental Policy ja yhdeksännestä opintoviikosta alkaen neljän opintopisteen Ergonomics-luento, jossa kuulemma opitaan istumaan oikein) eikä haluamaani Estonian Language and Culture 1 -kurssia järjestetä koska sen opettaja ei enään työskentele TTÜ:ssa. Päätin siis käydä tekemässä muuttoilmoituksen Mustamäen maahanmuuttovirastossa joka sijaitsee Mustamäe Linnavalistuksessa, osoitteessa A. H. Tammsaare 135. Kaikista maailman paikoista SIELLÄ työskentelee ystävällinen virkailija, joka palvelee myös suomeksi ja auttaa lomakkeiden täyttämisessä! 6.9. eteenpäin olen nyt sitten oikeutettu hakemaan virolaista ID-korttia, jonka käyttömahdollisuudet ovat äärettömät ja sen yli. Voin mm. ladata sille julkisen liikenteen kuukausikortin ja tilata leffalippuja ja käydä kirjastossa (sekä julkisessa että yliopiston omassa) sekä todistaa henkilöllisyyteni jos poliisi sattuisi sitä kyselemään.
Vaikeuksista huolimatta tuntuu että alan oppia paikallisen systeemin. On ollut myös hyviä hetkiä, esimerkiksi Foundations of Law:n opettaja oli niin hyvä tyyppi että otin saman tien toisenkin kurssin, Comparative Contract Law:n (kevään velvoiteoikeuden pääsykoekirjasta on sittenkin hyötyä)! Sain myös TTÜ Campus Wifi:n toimimaan, vaikka yksi virkailija ehti jo väittää että vika on omassa koneessani (voi luoja mikä urpo, mitä vikaa macissa nyt voisi olla!). Löysin kuitenkin TTÜ:n maagisen Tarvehuoneen paikasta, joka näytti aluksi siivouskomerolta. Oven takaa löytyi kuitenkin iso, valoisa huone täynnä tietokoneita ja niiden osia. Siellä istui setä, joka hoiti asian kirjaimellisesti napin painalluksella. En tiedä, löytäisinkö huonetta enään uudestaan.
Ja mikä parasta, löysin myös toisen Frankin! Olisin muuten varmaan jo luovuttanut, mutta nyt vain toteamme että vaikka on vähän toista kuin kotona, niin meillä päin ollut tapana lyödä lekkeriksi.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Oikeustieteen fuksi pitää puheen koko muulle ihmiskunnalle
Toivottavasti blogini otsikko on kaikkien mielestä tarpeeksi mahtipontinen. Tarkoituksenani on kertoa täällä uudesta opiskelijaelämästäni Tallinnassa. Ihan pian olen kansainvälisellä tasolla aina oikeassa, toivon mukaan.
Tulin tänne torstaina ja siitä asti kaikki on ollut hurjaa. Kauheasti uusia naamoja ja sekavaa perehdytystä talon tavoille. En ole vielä oikein tajunnut, että oikeasti asun täällä nyt. Opiskelija-asuntola on hieman karu ja voi mennä hetki, ennen kuin sitä voi kutsua kodiksi, mutta kämppikseni ovat mukavia (ainakin ne kaksi suomalaista jotka olen jo tavannut, korealainen tyttö ei ole vielä tullut). Maton tai julisteen laittaminen voisi helpottaa. Ennen lähtöä olin huolissani siitä, pärjäänkö ilman kattilaa ensimmäisen viikon, mutta onneksi muutkin toivat keittiövälineitä. Nyt meillä on mm. kolme paistinpannua, korkinavaajaa ja tölkinavaajaa, liuta teekuppeja, pari kattilaa ja vedenpuhdistaja. Ongelmana on pikemminkin niiden kaikkien mahduttaminen kaappiin.
Sunnuntaihin mennessä olen jo oppinut bussireitin keskustaan ja selvittänyt, missä pitää käydä ilmoittautumassa maahanmuuttoviranomaisille. Valokuviakin olen hankkinut (niitä kuluu paljon; kaksi opiskelijakortiin, yksi kuukausilippuun, yksi ID-cardiin jne. mikäli oikein muistan). Yllättäen ymmärrän viroa ihan mukavasti, mutta bussipysäkkien nimet tuntuvat silti huvittavilta, esimerkiksi Lepistiku, Kullerkupu tai Karikakra . Yliopisto sijaitsee Mustamäellä, n. 8 km päässä keskustasta mutta johdinauto (trollikka) kulkee onneksi jotakuinkin kymmenen minuutin välein. Taksillakin on halpa matkustaa (jos tietää oikean taksikeskuksen numeron, mikä onkin jo toinen tarina).
Varsinainen opiskelu alkaa huomenna ja se vähän jännittää; entäs jos en ymmärrä niiden venäläisten professorien englantia? Tai jos en olekaan tarpeeksi blondi oppiakseni kansainvälistä oikeutta? Mitä jos olen TTÜ:n ainoa Frank? Tai jos olen liian kovaääninen tai punatukkainen ja yritän vaan turhaan tunkea pyöreää palikkaa neliönmuotoiseen aukkoon?
Tulin tänne torstaina ja siitä asti kaikki on ollut hurjaa. Kauheasti uusia naamoja ja sekavaa perehdytystä talon tavoille. En ole vielä oikein tajunnut, että oikeasti asun täällä nyt. Opiskelija-asuntola on hieman karu ja voi mennä hetki, ennen kuin sitä voi kutsua kodiksi, mutta kämppikseni ovat mukavia (ainakin ne kaksi suomalaista jotka olen jo tavannut, korealainen tyttö ei ole vielä tullut). Maton tai julisteen laittaminen voisi helpottaa. Ennen lähtöä olin huolissani siitä, pärjäänkö ilman kattilaa ensimmäisen viikon, mutta onneksi muutkin toivat keittiövälineitä. Nyt meillä on mm. kolme paistinpannua, korkinavaajaa ja tölkinavaajaa, liuta teekuppeja, pari kattilaa ja vedenpuhdistaja. Ongelmana on pikemminkin niiden kaikkien mahduttaminen kaappiin.
Sunnuntaihin mennessä olen jo oppinut bussireitin keskustaan ja selvittänyt, missä pitää käydä ilmoittautumassa maahanmuuttoviranomaisille. Valokuviakin olen hankkinut (niitä kuluu paljon; kaksi opiskelijakortiin, yksi kuukausilippuun, yksi ID-cardiin jne. mikäli oikein muistan). Yllättäen ymmärrän viroa ihan mukavasti, mutta bussipysäkkien nimet tuntuvat silti huvittavilta, esimerkiksi Lepistiku, Kullerkupu tai Karikakra . Yliopisto sijaitsee Mustamäellä, n. 8 km päässä keskustasta mutta johdinauto (trollikka) kulkee onneksi jotakuinkin kymmenen minuutin välein. Taksillakin on halpa matkustaa (jos tietää oikean taksikeskuksen numeron, mikä onkin jo toinen tarina).
Varsinainen opiskelu alkaa huomenna ja se vähän jännittää; entäs jos en ymmärrä niiden venäläisten professorien englantia? Tai jos en olekaan tarpeeksi blondi oppiakseni kansainvälistä oikeutta? Mitä jos olen TTÜ:n ainoa Frank? Tai jos olen liian kovaääninen tai punatukkainen ja yritän vaan turhaan tunkea pyöreää palikkaa neliönmuotoiseen aukkoon?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)