Tiedoksi kaikille, jotka eivät sitä vielä tienneet. Elämäni Tallinnassa ja opiskeluni oikiksessa ovat (ainakin toistaiseksi) päättyneet.
Kiitos kaikille blogia lukeneille ja pahoittelut pitkistä bloggausväleistä.
Ette te minusta silti niin vähällä pääse. Uusia edesottamuksia voi seurata minun ja kämppikseni uudesta blogista http://kampinpimut.blogspot.fi/
Nähdään siellä!
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Iik! Sängyssäni on vieras mies!
Hahhaa, menitte lankaan! Luulitte varmasti otsikon perusteella, että tämä bloggaus käsittelee sukupuolielämäni jänniä käänteitä. Väärin meni. Sen sijaan, aion kertoa teille Couch Surfing -harrastuksestani (se on takuulla mielenkiintoisempaa luettavaa).
Noin vuosi sitten kyllästyin jatkuvaan yksinasumiseen. Olin jotain kautta kuullut verkostosta, johon kuuluu avoimia ja ilomielisiä nuoria ihmisiä kaikkialta maailmasta. Yhdistävänä tekijänä näillä friikeillä on omituinen halu majoittaa tuntemattomia matkailijoita kodeissaan. Vastavuoroisesti nämä houkat asuvat ilmaiseksi missä tahansa, kun itse matkustavat. Hetkellisen eksistenssin ja epäröinnin jälkeen avasin profiilin tämän verkoston nettisivulle.
Aluksi olin skeptinen; eihän nyt kukaan halua tavata suomalaista Tallinnassa. Ja kun en edes asu vanhassa kaupungissa. Ja ketään outoa en varmasti majoita. Pikkuhiljaa majoituskyselyitä alkoi tasaiseen tahtiin saapua eri puolilta maailmaa. Milloin joukko iloisia erasmusvaihtareita Liettuasta oli viikonloppuretkellä Tallinnassa, milloin tsekkiläinen oikeusavustaja tarvitsi yhden yön majoitusta odotellessaan jatkolentoa konferenssimatkalta kotiin.
Vähä vähältä luottamukseni ihmiskuntaa kohtaan on kasvanut; majoittajana olen saanut pelkkää positiivista palautetta. Vierailijat ovat sitä, mitä profiilissaan lupaavat. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja oppinut paljon esim. kanadalaisesta tai pakistanilaisesta kasvisruokakulttuurista. Minulla on pysyvä kutsu Wieniin, Sascatooniin, Bremeniin tai Shanghaihin. Viesti epäilyttävistä hyypiöistä leviää yhteisön sisällä nopeasti ja Tallinnan aktiiviselta Couch Surfing -ryhmältä saa aina apua kysymyksiin tai seuraa leffaan tai luomumessuille.
Olen alkanut uskoa ajatukseen yhteisöstä, jonka tapaamiseen voi mennä missä tahansa päin maailmaa ja aina on tervetullut. Esimerkiksi näin: tulin käymään Helsingissä ja huomasin, että illalla on paikallisen CS-verkoston tapaaminen. Menin sinne, vaikka en tuntenut ketään ja vietin mahtavan illan uusien kavereiden kanssa. Sitten tapahtuman järjestäjä tuli luokseni ja kysyi, olisiko minulla mahdollisuus majoittaa kaksi saksalaista motoristia, jotka olivat ajamassa itämeren ympäri. Kuulemma kaikki muut olivat jo vastanneet kieltävästi ja ilman majapaikkaa motoristit joutuisivat yöpymään yhden hengen teltassa sateisessa puistossa.
Sisäinen humanistini pakotti minut sanomaan joo. Niinpä Aki ja Stephan murauttivat moottoripyörillään ikkunan alle ja levittelivät märät tavaransa ympäri äitini asuntoa. Kun en muuta keksinyt, levitin huoneeni lattialle varapatjan ja jätin heidät tappelemaan, kumpi nukkuu sängyssäni. Itse menin pikkusiskon huoneeseen yöksi.
Aamulla äiti saattoi hieman järkyttyä huoneestani kuuluvan kuorsauksen voimakkuudesta. Kerrankin hänellä ei ollut valittamista tylsästä sosiaalisesta elämästäni. Kahden päivän oleskelunsa aikana motoristit kuitenkin vakuuttivat myös äitini kunnollisuudellaan, siisteydellään, ja koodaus- ja kokkaustaidoillaan. Lopulta, kun lähdön hetki koitti, äiti kurkotteli vilkuttamassa puoliksi ikkunan ulkopuolella ja alkoi sen jälkeen suunnitella oman CS-profiilin avaamista.
Noin vuosi sitten kyllästyin jatkuvaan yksinasumiseen. Olin jotain kautta kuullut verkostosta, johon kuuluu avoimia ja ilomielisiä nuoria ihmisiä kaikkialta maailmasta. Yhdistävänä tekijänä näillä friikeillä on omituinen halu majoittaa tuntemattomia matkailijoita kodeissaan. Vastavuoroisesti nämä houkat asuvat ilmaiseksi missä tahansa, kun itse matkustavat. Hetkellisen eksistenssin ja epäröinnin jälkeen avasin profiilin tämän verkoston nettisivulle.
Aluksi olin skeptinen; eihän nyt kukaan halua tavata suomalaista Tallinnassa. Ja kun en edes asu vanhassa kaupungissa. Ja ketään outoa en varmasti majoita. Pikkuhiljaa majoituskyselyitä alkoi tasaiseen tahtiin saapua eri puolilta maailmaa. Milloin joukko iloisia erasmusvaihtareita Liettuasta oli viikonloppuretkellä Tallinnassa, milloin tsekkiläinen oikeusavustaja tarvitsi yhden yön majoitusta odotellessaan jatkolentoa konferenssimatkalta kotiin.
Vähä vähältä luottamukseni ihmiskuntaa kohtaan on kasvanut; majoittajana olen saanut pelkkää positiivista palautetta. Vierailijat ovat sitä, mitä profiilissaan lupaavat. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja oppinut paljon esim. kanadalaisesta tai pakistanilaisesta kasvisruokakulttuurista. Minulla on pysyvä kutsu Wieniin, Sascatooniin, Bremeniin tai Shanghaihin. Viesti epäilyttävistä hyypiöistä leviää yhteisön sisällä nopeasti ja Tallinnan aktiiviselta Couch Surfing -ryhmältä saa aina apua kysymyksiin tai seuraa leffaan tai luomumessuille.
Olen alkanut uskoa ajatukseen yhteisöstä, jonka tapaamiseen voi mennä missä tahansa päin maailmaa ja aina on tervetullut. Esimerkiksi näin: tulin käymään Helsingissä ja huomasin, että illalla on paikallisen CS-verkoston tapaaminen. Menin sinne, vaikka en tuntenut ketään ja vietin mahtavan illan uusien kavereiden kanssa. Sitten tapahtuman järjestäjä tuli luokseni ja kysyi, olisiko minulla mahdollisuus majoittaa kaksi saksalaista motoristia, jotka olivat ajamassa itämeren ympäri. Kuulemma kaikki muut olivat jo vastanneet kieltävästi ja ilman majapaikkaa motoristit joutuisivat yöpymään yhden hengen teltassa sateisessa puistossa.
Sisäinen humanistini pakotti minut sanomaan joo. Niinpä Aki ja Stephan murauttivat moottoripyörillään ikkunan alle ja levittelivät märät tavaransa ympäri äitini asuntoa. Kun en muuta keksinyt, levitin huoneeni lattialle varapatjan ja jätin heidät tappelemaan, kumpi nukkuu sängyssäni. Itse menin pikkusiskon huoneeseen yöksi.
Aamulla äiti saattoi hieman järkyttyä huoneestani kuuluvan kuorsauksen voimakkuudesta. Kerrankin hänellä ei ollut valittamista tylsästä sosiaalisesta elämästäni. Kahden päivän oleskelunsa aikana motoristit kuitenkin vakuuttivat myös äitini kunnollisuudellaan, siisteydellään, ja koodaus- ja kokkaustaidoillaan. Lopulta, kun lähdön hetki koitti, äiti kurkotteli vilkuttamassa puoliksi ikkunan ulkopuolella ja alkoi sen jälkeen suunnitella oman CS-profiilin avaamista.
perjantai 24. elokuuta 2012
Positiivinen lähtölaskenta uuteen lukuvuoteen
No niin! Uusi lukuvuosi Tallinnassa alkaa 3. syyskuuta. Vaikka lomalla on kivaa, niin on se opiskelukin ihan jees aina välillä.
Kesän aikana olen suorittanut joitakin esivalmisteluja, joiden pitäisi helpottaa alkavan vuoden taakkaa.
1. Hankin kotiini uuden jääkaappi-pakastimen. Vanha pakastin oli kuolinkorahdellut jo noin vuoden ja olin sulatellut sitä jotakuinkin kerran kuussa. Kesällä, kun en ollut omaishoitamassa kodinkoneitani, pakastin oli ihan silkkaa ikävystymistään syväjäädyttänyt sisäänsä about 50 cm jääkerroksen jonka saimme ystäväni kanssa hakata pois vasaralla ja taltalla. Lisäksi sille oli tullut vanhuusiän inkontinennsivaivoja; lattialle valunut vesi sai parketin kuprulle. Nyt uusi jääkaappi hyrrää vähänkuluttavana ja siistinä. Sen nimi on Ötzi.
2. Päätin suorittaa eurooppaoikeuden kurssin avoimessa yliopistossa näin kesälomalla. Näin kävi, koska... Krhm... Reputin kurssin viime syksynä ja se pitäisi joka tapauksessa suorittaa uudestaan. Toisaalta, kertaus on opintojen äiti ja suomenkieliset luennot ja asian tuttuus helpottavat.
3. Kävin ostamassa uusia opiskeluvälineitä. Aiemmin olen karsastanut kaikenlaista merkki- ja oheistuotekamaa, mutta nyt sorruin ostamaan muumikansion. Näin alas sitä on vajottu. Puolustuksekseni haluaisin kuitenkin huomauttaa, että kansio on musta ja siis kaikin puolin alati vahvistuvaan juristi-imagooni sopiva.
4. Mursin isovarpaani kun liukastuin keittiön mattoon. Lääkäri sanoi, ettei varpaita kipsata. Ainoa hoito on kävelyn välttäminen varmaan noin viiden viikon ajan. Hyvästi kaikki hienot juoksu- ja treeniohjelmat joita olin suunnitellut! (Niin varmaan, just joo.) Tämän pitäisi siis lisätä lukuintoani, kun kirjastossa istuminen edistää jalan paranemista. Tätä kutsuisin suorastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla -tilanteeksi, win-win situation in english.
Kesän aikana olen suorittanut joitakin esivalmisteluja, joiden pitäisi helpottaa alkavan vuoden taakkaa.
1. Hankin kotiini uuden jääkaappi-pakastimen. Vanha pakastin oli kuolinkorahdellut jo noin vuoden ja olin sulatellut sitä jotakuinkin kerran kuussa. Kesällä, kun en ollut omaishoitamassa kodinkoneitani, pakastin oli ihan silkkaa ikävystymistään syväjäädyttänyt sisäänsä about 50 cm jääkerroksen jonka saimme ystäväni kanssa hakata pois vasaralla ja taltalla. Lisäksi sille oli tullut vanhuusiän inkontinennsivaivoja; lattialle valunut vesi sai parketin kuprulle. Nyt uusi jääkaappi hyrrää vähänkuluttavana ja siistinä. Sen nimi on Ötzi.
2. Päätin suorittaa eurooppaoikeuden kurssin avoimessa yliopistossa näin kesälomalla. Näin kävi, koska... Krhm... Reputin kurssin viime syksynä ja se pitäisi joka tapauksessa suorittaa uudestaan. Toisaalta, kertaus on opintojen äiti ja suomenkieliset luennot ja asian tuttuus helpottavat.
3. Kävin ostamassa uusia opiskeluvälineitä. Aiemmin olen karsastanut kaikenlaista merkki- ja oheistuotekamaa, mutta nyt sorruin ostamaan muumikansion. Näin alas sitä on vajottu. Puolustuksekseni haluaisin kuitenkin huomauttaa, että kansio on musta ja siis kaikin puolin alati vahvistuvaan juristi-imagooni sopiva.
4. Mursin isovarpaani kun liukastuin keittiön mattoon. Lääkäri sanoi, ettei varpaita kipsata. Ainoa hoito on kävelyn välttäminen varmaan noin viiden viikon ajan. Hyvästi kaikki hienot juoksu- ja treeniohjelmat joita olin suunnitellut! (Niin varmaan, just joo.) Tämän pitäisi siis lisätä lukuintoani, kun kirjastossa istuminen edistää jalan paranemista. Tätä kutsuisin suorastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla -tilanteeksi, win-win situation in english.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Pieni lomapäivitys
Kesäloma alkoi, pitkän ja raskaan tenttikauden päätteeksi. Viimeisen tentin kohdalla olin jo niin uuvahtanut, että päätin osallistumisen sijasta jäädä kotiin rypemän pahaa oloa. Pääsin kuitenkin lopulta kokeeseen asti, mistä kaikki kunnia kuuluu uskollisille ystävilleni ja kunniaFrankeille, jotka aamulla hakivat minut kotoa ja kiskoivat mukanaan kokeeseen "meilläpäin ei ollut tapana lyödä lekkeriksi. Yritetään vielä, kyllä äiti antaa meille anteeksi" -argumentilla. Illalla laivassa olo oli ihmeen kevyt.
Suomeen päästyä ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun "Viime kevät kului kamalan nopeasti ja kiireisen väsyneenä ja nyt on jo kesä enkä päivittänyt blogiani" -paniikki iski. Siksi ajattelinkin tehdä selkoa tämänhetkisestä tilanteestani:
Kovista yrityksistä huolimatta en saanut työharjoittelupaikkaa hienonimisestä lakiasiaintoimistosta (sellaisesta kuten esimerkiksi Af Enehjelm-Pärekopperonperä & Poika). Hetken pelkäsin jo kahvinkeittotaitoni jäävän lapsenkenkiinsä ja kesäloman kuluvan ilman palkkarahoja.
Onneksi kuitenkin huomasin viimeistä päivää avoinna olevan työopaikkailmoituksen, jossa hyvämaineinen autovuokraamo etsi kielitaitoisia ja mukavia kesätyöntekijöitä kansainväliseen ja muuntuvaan toimipisteeseen hotelliin Helsingin keskustassa. Työhakemuksessani kerroin olevani suorastaan multitalentti syntymälahjakkuus joka hallitsee suvereenisti kaikki neljä koskaan opiskelemaansa kieltä ja joka ennennäkemättömästä lahjakkuudestaan huolimatta on uskomattoman vaatiomaton (ja btw isotissinen). Yllättäen sain kutsun haastatteluun ja nyt vietän kesäloman, mukaanluettuna juhannus, musta-oranssissa työunivormussa Hilton-hotellin aulassa.
Vaihdoin siis hetkellisesti ECHR:n CCMR:ään ja ILO Conventionin Terms and Conditions of Car Rentaliin. Mutta ei huolta, syksyllä palaan taas kesälomarahoilla ostettujen uusien kynähameiden voimalla opintojen (ja todennäköisesti myös ahkeramman blogipäivittelyn) pariin.
Suomeen päästyä ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun "Viime kevät kului kamalan nopeasti ja kiireisen väsyneenä ja nyt on jo kesä enkä päivittänyt blogiani" -paniikki iski. Siksi ajattelinkin tehdä selkoa tämänhetkisestä tilanteestani:
Kovista yrityksistä huolimatta en saanut työharjoittelupaikkaa hienonimisestä lakiasiaintoimistosta (sellaisesta kuten esimerkiksi Af Enehjelm-Pärekopperonperä & Poika). Hetken pelkäsin jo kahvinkeittotaitoni jäävän lapsenkenkiinsä ja kesäloman kuluvan ilman palkkarahoja.
Onneksi kuitenkin huomasin viimeistä päivää avoinna olevan työopaikkailmoituksen, jossa hyvämaineinen autovuokraamo etsi kielitaitoisia ja mukavia kesätyöntekijöitä kansainväliseen ja muuntuvaan toimipisteeseen hotelliin Helsingin keskustassa. Työhakemuksessani kerroin olevani suorastaan multitalentti syntymälahjakkuus joka hallitsee suvereenisti kaikki neljä koskaan opiskelemaansa kieltä ja joka ennennäkemättömästä lahjakkuudestaan huolimatta on uskomattoman vaatiomaton (ja btw isotissinen). Yllättäen sain kutsun haastatteluun ja nyt vietän kesäloman, mukaanluettuna juhannus, musta-oranssissa työunivormussa Hilton-hotellin aulassa.
Vaihdoin siis hetkellisesti ECHR:n CCMR:ään ja ILO Conventionin Terms and Conditions of Car Rentaliin. Mutta ei huolta, syksyllä palaan taas kesälomarahoilla ostettujen uusien kynähameiden voimalla opintojen (ja todennäköisesti myös ahkeramman blogipäivittelyn) pariin.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Kun kerran me laivalla seilattiin ja laiva se keinutti niin...
Päivät kylmenevät, yöt pitenevät ja vääjäämättömästi lähestytään sitä ajanhetkeä jolloin Linda Linen syyskausi päättyy. On siis täydellisen sopiva hetki kertoa, millä Tallinnaan kannattaa matkustaa.
Kymmenien ja taas kymmenien matkustuskertojen perusteella voin sanoa, että aamut ovat järkevin aika lähteä Helsingistä Tallinnaan. Näin saa edes näennäisesti vietettyä illan rauhassa ilman kelloon vilkuilua. Myös Tallinnan-kotiin saapuminen on huomattavasti vähemmän ankeaa aamulla kuin illalla; yksinäisyyden ja jääkaapin pilaantuneiden partikkeleiden kurjuus kasvaa eksponentiaalisesti kun ulkona on pimeää ja aamuun vielä monta tuntia. Aamuisin sen sijaan homehtuneen juuston ja pilaantuneen maidon saa korvattua heti uusilla ennen kouluun lähtöä, joskus jopa aurinko saattaa suoda ylelliset säteensä kotikadulle.
Aamumatkustamisen varjopuolena on kuitenkin terminaali ja matka sinne. Näin myöhään syksyllä pikalaivat kulkevat kovin epäluotettavasti, joten ainoat lähdöt tapahtuvat Länsisatamasta. Viimeaikaisista imagonkohotusyrityksistä huolimatta paikka ei ole onnistunut kohottamaan statustaan ainakaan minun silmissäni. Etenkin, kun sieltä poistettiin pankkiautomaatti. Matka terminaaliin on hankala, vaikka suora reitti kotoa satamaan olisi vain 1,5km, yhtään suuremman tavaramäärän kanssa matkustaessa tekee mieli suosia julkista liikennettä. Se kuitenkin pidentää ja hankaloittaa reittiä, 25min. matkaan pitääkin varata 45min. Terminaalista laivaan vielä pidempi matka, puoli kilometriä ylämäkeen kylmässä putkessa muiden matkustajien yrittäessä kampata vetolaukuillaan. Ulkona kajastavat laivaan ajavien autojen etuvalot ja verkkokauppacomin 24/7-myymälän reklaamikyltit.
Sitten itse laivoihin, aloitetaan pohjalta. Eckerö Line, toiselta rakkaalta nimeltään Kökkeröline. Kulkee kerran päivässä Tallinnaan ja kerran päivässä takaisin Helsinkiin, matka kestää 3,5h jos ei juututa jäihin. Silloin matkan kokonaiskesto saattaa yltää kahdeksaankin tuntiin. Koska Eckerö on laivavaihtoehdoista halvin, matkustavaisten joukko koostuu enimmäkseen viinaturisteista. Myös jotkut eläkeläiskerhot suosivat tätä vaihtoehto. Laivalta on eliminoitu kaikki inhimillisen oleskelun mahdollistavat tilat, ankkuribaarin sohvatkin epämukavoitettiin jotta niillä ei voisi nukkua. Karaokebaari on täynnä jo aamulla ja viinan ja oksennuksen haju on pinttynyt kokolattiamattoon. Jos kaikesta huolimatta onnistuu suggeroimaan itsensä uneen, nokoset katkeavat viimeistään, kun konjakkihappyhour kuulutetaan alkaneeksi. Silloin edes S-ryhmän bonus ei paljon lämmitä. Jos siis mitenkään mahdollista, rakas lukija, vältä tätä vaihtoehtoa viimeiseen asti.
Toisele sijalle yltää kunniakkaasti Viking Line. Pluspisteitä laivayhtiölle tulee Katajanokan terminaalin käytöstä ja riittävästä tilasta laivalla. Miinusta tulee pikkujoulukautta liian aikaisin juhlistavista tonttutanssijoista terminaalissa, hankalista aikatauluista ja liian alhaisesta lämpötilasta laivalla. Paras paikka matkan aikana on ylimmän kerroksen kokoustila.
Kolmanneksi hirveysvertailussa tulee Tallink, lempinimeltään Tillink-Tallink. Tilaa oleskeluun on enemmän, ei siis ole pakko sijoittautua karaokebaariin. Matka-aikakin on vain ylelliset kaksi tai kaksi ja puoli tuntia. Edestakaisin vaeltelevat ihmiset, musiikki, kirkkaat valot, epäselkeä ClubOne -pistesysteemi ja kalliit hinnat tekevät olemisesta silti hankalaa. Tallinkiin päästäkseen on myös käveltävä pisimpään sataman ihmisputkessa. Vinkki: Tallink Superstarin Dolce Vita –baarissa on mukavimmat penkit.
Kelvollisin vaihtoehto Tallinnan matkalle on Linda Line. Laiva lähtee Helsingin makasiiniterminaalista, johon pääsee kätevästi ratikalla. Sisätiloiltaan laivat muistuttavat lähinnä lentokonetta, joten humalaiset matkustajat eivät vello ympäriinsä. Tavoiteaikataulun mukaan matka kestää vain puolitoista tuntia. Lindan suurin vahvuus, pieni koko, on kuitenkin myös sen suurin heikkous; se on kovin altis Suomenlahden arvaamattomille tuuliolosuhteille. Laivavuoro on usein myöhässä tai kokonaan peruttu myrskyn takia. Jäiden tullessa liikennöinti loppuu kokonaan.
Kaiken laivassaoloaikani jälkeen olen alkanut inhota kaikenlaista matkustamista. Itsensä liikkeelle kampeaminen on kerta kerralta vaikeampaa, kun tietää, että on pakko mennä laivaan. Ja nyt ollaan vasta noin puolivälissä opintoja. Tämä iloton seilaaminen pistää miettimään, minkälainen kehäraakki mahdankaan olla puolentoista vuoden päästä.
Mutta hetkinen! On tietenkin vielä yksi, oikeustieteen opiskelijalle mitä sopivin vaihtoehto: Copterline aloitti taas reittilennot! Matka-aika vain 18 minuuttia suuntaansa, lähtöhinta 86€. Kyllä, tällä mennään taas monta Suomenlahden ylitystä; sinä päivänä kun valmistun, pistän elämän risaiseksi ja tulen Suomeen helikopterilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)